Luettuani Frank Martelan erinomaiset kirjat Valonööri ja Elämän tarkoitus, nousi mieleeni pohtia niiden sanomaa suhteessa Urantia-kirjan opetuksiin. Huomasin nimittäin niiden resonoivan, mutta myös herättävän ristiriitaisia ajatuksia.
Tämä kirjoitukseni kuvaa painotetummin omaa tutkimusmatkaani Urantia-kirjan sanomaan, kuin pyrkii Martelan näkemysten syvälliseen analysointiin. Olen varma, että tulkitsen Martelan huomioita puutteellisesti. Pahoittelut siitä jo näin aluksi.
Mitä onnellisuudesta tiedetään?
Kummatkin Martelan kirjat lähestyvät onnellisen elämän perusteita tutkimustulosten valossa. Martela toteaa kirjoissaan, ettei onnellisuutta itsessään kannata tavoitella. Erilaiset tutkimusasetelmat ovat osoittaneet, että henkilöt joiden tehtävänä oli onnellisuuden maksimointi eivät siinä onnistuneet – vaan tulos oli jopa päinvastainen.
Lähtökohtaisesti onnellisuus on tunnetila ja ongelma on, että etsimme onnellisuutta vääristä paikoista. Länsimainen kulttuuri korostaa esimerkiksi yksilön menestystä ja varallisuutta, jotka eivät tutkitusti tuo onnellisuutta. Toisaalta tutkimuksissa oli löydetty useita onnellisuuden lähteitä, kuten esimerkiksi toisten huomioimisen oman edun tavoittelun sijaan.
Onnellisen elämän avaimet Urantia-kirjan mukaan
Urantia-kirjan mukaan meihin vaikuttava hengellinen gravitaatio vaikuttaa onnellisuuteen. Väite kuulostaa ehkä hieman villiltä foliohattuosastolta, mutta loppujen lopuksi kyse ei ole mistään erityisen kummallisesta. Kyseessä on fyysisen gravitaation kaltainen voimakenttä, jonka kanssa voi olla joko sopusoinnussa tai ei. Me, jotka rakennamme elämän tarkoituksemme jumaluskoon, ajattelemme että ihmiseltä löytyy sielu. Sielu on hengellinen reppu, johon hyvät tekomme ja tapamme kumuloituvat. Painon lisääntyessä aistimme tiedostaen tai tiedostamatta näiden meihin vaikuttavien heikkojen hengellisten voimakenttien vedon. Herkistyminen auttaa kehittymään oikeaan suuntaan ja tuloksena on onnellisuutta.
Urantia-kirjan näkemys onnellisuudesta tiivistettynä ja kaikessa yksinkertaisuudessaan kuuluu:
“Onnellisuus seuraa totuuden tunnistamisesta, koska totuuden mukaan voidaan toimia, se voidaan elää.”
Lähde: Urantia-kirja 2:7.6 (s. 42.7)
Kirjassa avataan “totuuden” käsitettä muun muassa näin:
“Totuus ei ole sanoin määriteltävissä; se on määriteltävissä vain elämällä. Totuus on aina enemmän kuin tietoa. Tieto liittyy kohteisiin, joista tehdään havaintoja, mutta totuus nousee tällaisten puhtaasti aineellisten tasojen yläpuolelle siinä, että se kulkee käsi kädessä viisauden kanssa, ja siinä, että siihen kuuluu sellaisia mitattaviksi kelpaamattomia seikkoja kuin inhimillinen kokemus ja jopa hengellisiä ja eläviä realiteetteja. Tiedon alkulähde on tiede, viisauden lähde on oikea filosofia, totuuden lähde on hengellisen elämän uskonnollinen kokemus.”
Lähde: Urantia-kirja 132:3.2 (1459.2)
Ei liene yllätys, että Urantia-kirja pitää totuuden lähteenä hengellistä elämää. Usko ja uskonto ovat hankalia termejä painolastinsa vuoksi. Se on harmillista, sillä tieteellinen ja uskonnollinen maailmankuva eivät ole ristiriidassa. Uskonto antaa elämälle vain merkityksen. Tiivistäen jotenkin näin: Meillä kaikilla on yksi Luoja ja meidän tulisi kohdella veljiämme ja sisariamme hyvin. Kaikki tämän yli menevä on maallista. Miten tätä ideaa toteutamme tässä ajassa, sovitaan esimerkiksi eduskunnassa lakeja säätämällä. Totuuden ymmärtäminen on sitä, että ymmärtää yhä paremmin Isän tahtoa ja toimii sen mukaisesti.
“Hengellinen kehittyminen on kokemus siitä, että yhä useammin ja vapaaehtoisesti valitsee hyvyyden, mihin vielä liittyy se, että pahan mahdollisuus yhtäläisesti ja askel askeleelta vähenee.”
Lähde: Urantia-kirja 132:3.8 (1460.1)
Kultainen sääntö lienee vielä konkreettisempi muotoilu tavasta etsiä totuutta: Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Totuuden omaksumisen astetta voi mitata arvioimalla, missä määrin rakastaa kanssaihmisiään. Kuten huomataan, niin epäitsekkyys ja toisten huomioiminen alkaa muodostua yhdistäväksi teemaksi. Onnellisuuden vastakohta kärsimys syntyykin siitä, ettei ihminen jaksa toteuttaa kultaista sääntöä eikä kasvaa kohti Luojaansa.
“Ihmismieli ei kovinkaan hyvin kestä kahtaalle suuntautuvasta uskollisuudesta aiheutuvaa ristiriitaa. Se, mitä sielu joutuu kokemaan pyrkiessään palvelemaan sekä hyvää että pahaa, on sille ankara rasitus.”
Lähde: Urantia-kirja 133:7.12 (1480.4)
Kun Martelan kirjan tutkimusasetelmissa ohjattiin ihmisiä painottamaan omaa etua, heitä siis ohjattiin väärään suuntaan. Totuudenmukainen elämä edellyttää hyvän ja pahan tunnistamista. Haasteena on, että hyvyys ja pahuus ovat suhteellisia käsitteitä, jotka riippuvat ajasta, ympäristöstä, kulttuurista yms. Saman kerrostalonkin eri huoneistoissa hyvyys ja pahuus voidaan määritellä eri tavoin.
Urantia-kirja käsittelee laajasti ihmiskunnan historiaa. Osiosta löytyy lause, joka konkretisoi tätä suhteellisuutta hyvin:
“Aiempina aikoina oli tapana, että [sodassa] vangitut joko syötiin, kidutettiin kuoliaiksi, pantiin taistelemaan toisiaan vastaan, uhrattiin hengille tai orjuutettiin. Ihmisteurastukseen ja ihmissyöntiin verrattuna orjuus oli suuri edistysaskel.”
Lähde: Urantia-kirja 69:8.2 (779.1)
Kukaan ei enää väitä, että orjuus on hyvä asia, mutta kauan aikaa sitten se oli edistysaskel. Kehittyäksemme tarvitsemme jatkuvaa pohdintaa siitä, mikä on tässä hetkessä oikein. Vaikka pääainesosat saattavat olla yhteisiä, resepti on henkilökohtainen.
Onnellisuuden tai merkityksellisen elämän lähteet Martelan mukaan
Martelan Valonööri-kirjassa esittämä mielenkiintoinen “motivaatiotimantti” tarjoaa erinomaisia raaka-aineita totuuden etsintään. Motivaatiotimantti käsittää ihmiselon kannalta olennaisia tekemisen osa-alueita, joita taustoitetaan ja niiden kehittämiseksi tarjotaan käytännön harjoituksia. Tiivistetysti timanttinen tekeminen tapahtuu muiden kanssa, on vapaaehtoista, haastaa kehittämään osaamistaan, tarjoaa ansaintamahdollisuuksia, tuottaa hyvää toisille ja hyväksyntää tai statusta itselle. Näiden ohella arvokas viesti on rohkaisu heittäytyä uuteen. Kirjasta jää mieleen painavimpana sanomana hauska suhdelo-käsite. Yksilön sijaan meidän tulisi ymmärtää olevamme yhteisön osa ja tekemisemme tulisikin palvella yhteisöämme. Motivaatio ja viime kädessä onnellisuus kumpuavat yhteisöllisyydestä.
Pohdittuani motivaatiotimanttia mietin, johtaako se jatkuvaan etsimiseen. Vihreää ruohoa näyttää olevan siellä täällä. Toisaalta mietin, pitäisikö tekemistämme ohjastaa voimakkaammin eettisempiin aihepiireihin. Kummankin pohdinnan osalta päädyin siihen, että ehkä ei. Jos huomioimme olevamme osa ihmissuhteiden verkostoa, jokin harrastus voi olla yhteiskuntamme kannalta sinänsä toisarvoinen, mutta sieltä kumpuava yhteisöllisyys ja hyvä henki ruokkii positiivisuutta muille elämän aloille. Olettaisin myös oikealla tiellä olevan ihmisen osaavan etsiä ja pysähtyä sopivassa suhteessa.
Mikä on onnellisuuden ja hengellisyyden suhde?
Martelan havainnot ja erityisesti suhdelo-käsite ovat monella tavalla sopusoinnussa Urantia-kirjan kanssa. Motivaatiotimanttia toteuttamalla syntynee paljon hyvää yhteiskuntaamme sen nykyisessä kehitysvaiheessa. Hyviä ja konkreettisia elämänohjeita kaivataan yhä nopenevaan tahtiin. Urantia-kirjassa lukee:
“Mitä kompleksisemmaksi sivilisaatio muuttuu, sitä vaikeammaksi käy elämisen taito. Mitä nopeampia muutokset sosiaalisessa käytännössä ovat, sitä mutkikkaammaksi käy luonteenkehittämisen tehtävä. […] Ja jos ihmisestä tulee niin kekseliäs, että hän lisää yhteiskunnan monimutkaisuutta yhä kasvavalla vauhdilla, on tarpeen, että elämisen taito opiskellaan uudelleen entistäkin lyhyemmin välein, kenties joka ainoan sukupolven aikana. Mikäli elämisen taidon kehittyminen ei pysy olemassaolon teknisen puolen kehittymisen tahdissa, ihmiskunta taantuu nopeasti alkeellisen elämänvietin tasolle – se ryhtyy tyydyttämään vain hetkellisiä halujaan. Siinä tapauksessa ihmiskunta pysyy kypsymättömänä; yhteiskunta ei kehity täyteen kypsyyteen.”
Lähde: Urantia-kirja 160:1.3 (1772.4)
Yksi asia jäi tässä kuitenkin hieman kaivelemaan. Timantti ja sen tausta korostaa ihmissuhteiden tärkeyttä, mutta ilman syvällisempää perustelua se jää vain yleväksi periaatteeksi. Periaatteeksi, jota rikotaan joka päivä.
Ilman parempaa selitystä suhdelo laskeutuu muiden syiden rinnalle. Se on kuin puoliväliin laskettu ankkuri. Se saatetaan tiedostaa muita tärkeämpänä asiana, mutta silti ihminen päätyy ajelehtimaan erilaisten mielihyvän lähteiden perässä. Kun tiukka kiinnekohta uupuu, henkilö voi harhautua hakemaan vääränlaista hyväksyntää.
Mielestäni tämä näkyy Martelan esiin nostamissa tutkimustuloksissa. Ihmisiltä puuttui ankkuri tai sitten se oli aivan vääränlainen. Yhdessä referoidussa tutkimuksessa henkilö etsi onnellisuutta asuinpaikasta. Toisessa taasen henkilöitä pyydettiin katsomaan video taitoluistelijan onnistumisesta. Osalle katsojista annettiin teksti, jossa todettiin onnellisuuden olevan tavoittelemisen arvoista. Kuten arvata saattaa, niin katsojien mitattu onnellisuus oli alhaisempi verrokkeihin nähden. Näkemykseni mukaan pohjustuksella ohjattiin katsojat etsimään omaa etua. Jos koehenkilöiden elämän ohjeena olisi ollut kultaisen säännön täyttäminen, olisiko lopputulos ollut sama?
On tavallaan ymmärrettävää, ettei Martela hae merkityksellisyyden ja onnellisuuden elementtejä hengellisyydestä. Hengellisyys makselee edelleen kirkon tieteelle tekemiä vuosisataisia velkoja. Hengellisyys ei tosin ole täysin kielletty teema tieteessä. Esimerkiksi Martelankin referoima positiivinen psykologia nostaa ‘uskon johonkin itseään korkeampaan’ yhdeksi onnellisuuden lähteeksi. Urantia-kirjassa hengellisyys on luonnollisesti perusfundamentti ja koko luomakunta on Jumalan tahdosta syntynyt.
“Mutta totuudesta ei voi koskaan tulla ihmisen omaisuutta, ellei hän harjoita uskoa. Tämä on totta siksi, etteivät ihmisen ajatukset, viisaus, etiikka ja ihanteet nouse milloinkaan korkeammalle kuin hänen uskonsa, hänen ylevin toiveensa. Ja kaikki tällainen todellinen usko perustuu syvälliseen mietiskelyyn, vilpittömään itsekritiikkiin ja myönnytyksiä tekemättömään moraaliseen tietoisuuteen.”
Lähde: Urantia-kirja 132:3.5 (1459.5)
Miksi sitten ateistikin voi olla onnellinen? Hypoteesini on, että humaani ateisti toimii viime kädessä aikaisemmin mainitsemieni hengellisten “voimakenttien” suhteen sopusoinnussa. Ateistillakin on sielu, joka kasvaa hyvyyden myötä. Oikein toimiminen ei siis sinänsä edellytä Jumalan tunnustamista, mutta oikeassa kurssissa pysyminen on vaikeampaa. Ateisti tarvitsee jotain korvaavaa, esimerkiksi yleviä periaatteita. Hänen pitää pystyä perustelemaan itselleen, miksi olla humaani toisille tällä sattuman oikusta syntyneellä planeetalla. Kunnioitan ateistien näkemystä elämän tarkoituksesta.
Loppupäätelmä
Fakta on se, ettemme voi tieteellisin tai filosofisin keinoin ikinä paljastaa elämän tarkoitusta. Se on viime kädessä uskon asia.
“Raamassa Jeesus kävi ikimuistettavan keskustelun iäkkään kreikkalaisen filosofin kanssa, joka opetti, että tiede ja filosofia riittivät tyydyttämään inhimillisen kokemuksen tarpeet. Jeesus kuunteli kärsivällisesti ja myötätuntoisesti tätä kreikkalaista opettajaa ja myönsi monet tämän esittämät asiat tosiksi, mutta kun filosofi oli päässyt esityksensä loppuun, Jeesus huomautti, ettei tämä ollut ihmisen olemassaolosta esittämässään näkemyksessä selittänyt, “mistä, miksi ja minne”, ja Jeesus jatkoi: “Siitä, mihin sinä lopetat, siitä me vasta aloitamme.”
Lähde: Urantia-kirja 146:3.1 (1641.3)
Useat uskonnot antavat vastauksen elämän tarkoituksellisuuteen periaattellisella tasolla. Urantia-kirja täsmentää näkemystä Jumalasta, koko luomakunnasta ja tuonpuoleisesta elämästä. Uskaltaisin väittää, että niin filosofien kuin tieteentekijöiden on mahdollista hyväksyä kirjan kuvaus ainakin jossain laajuudessa. Kun näin tapahtuu, tiede voisi palauttaa yhdeksi työhypoteesiksi sen, että tämä kaikki onkin luotua eikä sattumaa. Tällöin onnellisuudenkin avaimet saattaisivat löytyä nopeammin. Urantia-kirja tarjoaa materiaalia hypoteesien pohjaksi.