Kaipaatko tekemistä?

Unsplash / Priscilla Du Preez

Olet lämpimästi tervetullut osallistumaan toimintaamme. Voit auttaa esimerkiksi tilaisuuksien järjestämisessä tai julkaista ajatelmia kirjasta. Kun koet olevasi valmis, toivomme sinun tulevan opintoryhmän vetäjäksi. Kerro meille mitä haluaisit tehdä ja teemme kaikkemme, jotta pääset toteuttamaan itseäsi.

Olet tärkeän asian äärellä!

Kun Urantia-kirja 1950-luvulla julkaistiin, sen ohessa annettiin ohjeita. Tässä muutama valittu ote niin sanotusta julkaisuvaltuutuksesta.

“Kirja kuuluu aikakauteen, joka seuraa välittömästi nykyisen ideologisen taistelun loppua. Se on päivä, jolloin ihmiset ovat halukkaita etsimään totuutta ja vanhurskautta. Kun nykyisen hämmennyksen kaaos on ohi, on helpommin mahdollista muotoilla maailmankaikkeus ihmissuhteiden uudelle ja parantuneelle aikakaudelle. Ja tätä parempaa asioiden järjestystä maan päällä varten kirja on tehty.”

”Mutta kirjan julkaisua ei ole siirretty tuohon (mahdollisesti) hieman kaukaiseen päivämäärään. Kirja on julkaistu varhaisessa vaiheessa, jotta se voi olla käsillä johtajien ja opettajien koulutuksessa. Sen läsnäoloa tarvitaan myös sellaisten henkilöiden huomion kiinnittämiseen, joilla on keinoja, jotka voivat näin saada rahoittamaan käännöksiä muille kielille.”

[…] “(Teidän) täytyy oppia hallitsemaan (sielunne) kärsivällisesti. (Te) olette yhteydessä totuuden paljastukseen, joka on osa uskonnon luonnollista kehitystä tässä maailmassa. Liian nopea kasvu olisi itsetuhoista. Kirja annetaan niille, jotka ovat siihen valmiita kauan ennen sen maailmanlaajuista tehtävää. Tuhansia opintoryhmiä on perustettava ja kirja on käännettävä monille kielille.“