Esitelmä Talvipäivillä 30.1.2005. Julkaistu Heijasteessa 4/2005.
Aineellinen mieli on se areena, jolla ihmispersoonallisuudet elävät, ovat itsetajuisia, tekevät päätöksiä, valitsevat Jumalan tai hylkäävät hänet, iäistävät tai tuhoavat itsensä. [1216:4]
Ajatuksensuuntaajat asuvat ihmisen mielessä, ne laativat suunnitelmia ihmisen ikuista elämänuraa varten, ne tekevät näistä suunnitelmista sovituksia ja muunnelmia ja korvaavat niitä toisilla suunnitelmilla kulloistenkin olosuhteiden vaatimalla tavalla, – –. Ne tuntevat kuolevaisia kohtaan kiintymystä, – – ja odottavat herkeämättä tilaisuutta toimiakseen päättäväisesti ihmisen tekemän valinnan mukaisesti – –. [1183:5]
Tämä on se symbioosisuhde, joka vallitsee fyysisessä elämässä kuolevaisen ja hänen mielessään asuvan Suuntaajan välillä. Tässä ainutlaatuisessa yhteydessä kummankaan kohtalo ei ole riippumaton toisesta: Suuntaaja saa persoonallisuuden ja tahdon, ja kuolevainen saa jumaluusidentiteetin ja ikuisen elämän. Kuolevainen ja jumalallinen kietoutuvat vääjäämättä toisiinsa jo nyt – ja pysyvästi, jos persoonallinen luotu tekee päätöksistä ylimmäisen: päättää toteuttaa Isän tahtoa – ja toimii sen mukaisesti.
Kaikki tällaiset valinnat tehdään mielen areenalla. [s. 1216, kappaleen 1 otsikko]
Kuolevaisen erikoisasema: lapsuus – mielen ja persoonallisuuden toimintaan saattaminen
Jumala ei Suuntaajia itsestään erottaessaan voi toteuttaa menetelmää, jossa Suuntaaja ”luotaisiin lapseksi” tai aikuistuvaksi olennoksi, missä tavoitteena olisi erotetun fragmentin mielen hallintaan saattaminen. Kysymyskin on triviaali. Mutta onko ”lapseksi luominen” sääntö vai poikkeus silloin, kun Luoja itse luo uusia olentoja olevaisuuteen? Vastaus on näissä tapauksissa selvästi kielteinen, eli kyseessä on poikkeus. Tällaiset olennot ovat joko eksistentiaalisia, kuten Paratiisissa, tai ne on luotu jonkin erityistehtävän hoitamista varten. Eksistentiaalisuutta emme kykene ymmärtämään – joudumme ottamaan sen uskonasiana uskossa, postulaattina filosofiassa ja ensimmäisenä aiheuttajana tieteessä. Nämä olevaisuudessa olevat olennot ovat ”eksistentiaalisesti” täydellisiä ilman alkua ja loppua.
Myös muita kuin eksistentiaalisia olentoja luodessaan Jumala saattaa heidät olemassaolon piiriin aina täysin kehittyneinä, täysin valmiina aloittamaan sen tehtävän hoitamisen, jota varten heidät nimenomaan luotiin. Tällaisille olennoille on toki mahdollista luomisen jälkeinen kokemuksen kasvu, mutta se onkin jo toinen asia.
Urantia-kirjassa mainitaan yksi selvä poikkeus, jossa Jumala on luonut olennon, joka ei ole vielä ”aikuinen”. Tuo ”vauva-asteella” mutta piilossa oleva entiteetti tunnetaan nimellä Korkein Olento. Kun kaikki muut Jumalan suoraan luomat olennot aloittavat elämänsä jostakin hetkestä aina täysin valmiina, Korkein Olento aloittaa toimintansa rajoittuneena sekä luomiskykynsä että jopa kommunikointikykynsä suhteen. Korkein Olento lienee saanut alkunsa Kolminaisuuden toimesta viimeistään siinä vaiheessa, kun fyysinen universumi alkoi tuottaa ylösnousemuskuolevaisia, mutta todennäköisimmin jo silloin, kun fyysistä universumia luotiin. Korkeimman Olennon kehitys ja ylösnousemuskuolevaisten kamppailu Isän luo liittyvät kiinteästi toisiinsa: ylösnousemuskuolevainen luovuttaa Korkeimmalle Olennolle sen mielimateriaalin, missä sekä jumalallinen identiteetti (Suuntaaja) että korkealle pyrkinyt ihmismieli ovat toimineet yhdessä. Tuolloin Suuntaajan mieli ja luodun mieli ovat olleet kuin yksi mieli, ja yhdessä toimiessaan sekä jumalallinen että kuolevainen ovat tehneet jotain sellaista, mikä ei millään muulla tavalla olisi ollut mahdollista – ei edes Jumalalle.
Yhteinen mielialue on Suuntaajan ja ylösnousemuskuolevaisen kaikkien yhteishankkeiden tiivistelmä, kooste kaikista niistä henkisyyttä tavoittelevista, itse henkeä olevista tai niitä julki tuovista toimista, joita Suuntaaja ja kuolevainen ovat yhteisen ylösnousemusmatkan aikana kerryttäneet. Onko tuo yhteinen mielialue kuolevaisen elämän ajalta sama kuin Suuntaajan tallentamat ja hallussaan pitämät henkistä arvoa sisältävät yhdessä eletyn elämän muistot? Sitä emme tiedä. Olisin taipuvainen uskomaan, että on, sillä jos Suuntaaja pitää yhteisiä henkistä arvoa olevia muistoja niin tärkeinä, että Suuntaaja Isän tahtoa noudattaen päättää säilyttää muistot ikuiseen tulevaisuuteen, silloin niillä täytyy olla arvoa myös Korkeimmalle Olennolle. Tunnemme yleisen universumilain: Minkään, jolla on arvoa, ei sallita mennä hukkaan.
Yhteisen mielialueen luovuttamisen lisäksi on olemassa se persoonallisuuden ja Suuntaajien yhdessä vaikuttavien toimenpiteiden ura aina fyysisestä kehosta Isän luokse saakka. Kokonaisuuden toiminta riippuu osien toiminnasta, ja osien toiminta riippuu kokonaisuuden toiminnasta. Tässä yksi ylösnousemuskuolevainen vaikuttaa kokonaisuuden kehitykseen, ja kokonaisuuden kasvu vaikuttaa hänen kasvuunsa ja edellytyksiinsä toimia.
Näin ollen ylösnousemusurasta jää kahdenlainen jäljenne: ensiksi Suuntaajan ja ihmisen yhteinen mielialue – sisäinen toimipiiri –, joka siis luovutetaan Korkeimman Olennon käyttöön, ja toiseksi ylösnousemusmatkalla kaikkien niiden tekojen ja persoonallisten kohtaamisten sarja – ulkoinen toimipiiri –, jotka ovat tapahtuneet ylösnousemuskuolevaisten ja muiden persoonallisten olentojen kanssa.
Kun tarkastellaan finiittisissä universumeissa eläviä olentoja, olivatpa ne luotu suoraan Isän tai muiden jumaluuksien toimesta tai heidän alaslaskeutuvien poikiensa tai tyttäriensä toimesta, lähinnä evolutionaarista olentotyyppiä edustavat korkeintaan Aatami-tyypit paikallisuniversumissa, mutta heidänkään syntymistapaansa tai ”vauva-astettaan” emme tiedä. Todennäköisesti sitä ei ole, koska sitä ei ole edes Urantian keskiväliolentojen syntymässä.
Meidän on syytä otaksua, että ”lapseksi syntymistä”, siis sellaista, jota tapahtuu fyysisessä maailmassa, ei ole missään muualla tunnetuissa universumeissa – sillä varauksella, että Urantia-kirja ei suinkaan julkituo kuin osan olennoista, jotka syntyvät ja elävät asutetuissa universumeissa mukaan lukien Havona ja Paratiisi.
Korkein Olento on poikkeustilanne, sillä Korkeimman Olennon kehittyminen täysivaltaiseksi on kokonaan riippuvainen siitä, miten universumit saadaan edustamaan totuutta, kauneutta ja hyvyyttä – jumalallista rakkautta eli finiittisyydessä esiintyviä jumalallisia ominaisuuksia. Kokonaisuuden kehitys on riippuvaista osien kehityksestä, mutta suuressa määrin myös ylösnousemuskuolevaisten kehityksestä. Siten Korkeimman Olennon asema kehittyvänä jumaluutena on ainutlaatuinen eikä sitä voi rinnastaa yksittäisen kuolevaisen fyysisen maailman lapsen asemaan ja verrata hänen kasvuaan lapsen aikuistumiseen ja edelleen jalontumiseen ylösnousemuskuolevaiseksi. Jopa paikallisuniversumien alaslaskeutuvat Jumalan Pojat samoin kuin paikallisuniversumin Luova Äiti-Henki luovat olennot aina täysin valmiina – usein vielä ryhmittäin.
Yleisjohtopäätös on se, että universumien toiminnan ja hoivan kannalta välttämättömät olennot luodaan aina toimintavalmiina ja täysin kehittyneinä mutta kokemuspotentiaalin kartuttamiskykyisinä.
Sen sijaan aineellisten universumien ylösnousemuskuolevaiset saatetaan olemassaolon piiriin fyysisen lapsen kehossa, jossa on aineettomuutta edustava mieli, jossa persoonallisuus ja tahto pääsevät toimimaan, ja ne yhdessä lopulta tuottavat yksilön moraalisen päätöksen. Tällä moraalisella päätöksellä, joka ylittää kaiken eläimellisyyden, on kauaskantoiset seuraukset: Suuntaaja saapuu, sielu syntyy ja persoonallisuus voi ensi kerran toimia siinä asussa, jossa se on täysimääräinen. Toki persoonallista minuutta edustava luonne kasvaa ja kehittyy mielen hallinnan myötä.
Tällaisella valtaisalla organisoinnilla ja tavattomalla määrällä ylösnousemuskuolevaisia on tarkoituksensa: koota finiittisen mielen ja jumalallisen (infiniittisen) mielen yhteistyön hedelmät Korkeimman Olennon operatiiviseen toimintaan hänen aktualisoiduttuaan, mutta myös käytettäväksi kaukaisessa tulevaisuudessa silloin, kun Perimmäisyyden saloja ryhdytään selvittämään.
Mielen tasapainoisuus
Mielitoimintoja esiintyy kaikilla universumitodellisuuksien tasoilla. Korkeimmillaan mielen toiminnot ovat hengessä, vaikkakaan henkeen ei voida lisätä sellaista, jota kutsutaan mieleksi. Hengellä mielitoiminnot ovat kiinteänä, erottamattomana osana itseään, ja siten ei ole mitään keinoa tarkastella sitä, miten henkeen lisättäisiin mieli. Toisaalta mielitoimintoja esiintyy universumien kaikkein mekanistisimmillakin tasoilla, tietyillä olentotyypeillä, joita me emme missään tapauksessa pitäisi persoonallisina tai edes omaa tahtoa toteuttavina olentoina. Jumala antaa kuitenkin heille jokaiselle nimen ja tunnistaa heidät persoonina. Nämä ovat äärimmilleen erikoistuneita ”yhden asian olentoja”, ja ne toimivat lepäämättä, koskaan poistumatta tehtävästään mutta tavattoman älykkäästi ja viisaasti.
Mielen toiminta on stabiilia vain näissä kahdessa ääripäässä: täysin henkistyneissä ja täysin mekanistisissa olennoissa. Kaikki muut ääripäiden välissä olevat mielet ovat enemmän tai vähemmän epästabiileja, alttiita ailahduksille ja epäjohdonmukaisuuksille. Mutta nämä epävakaat mielet ovat alttiita myös mielen kasvulle tavoitteen ollessa mielen hallinta: sen vakaus, johdonmukaisuus ja ennustettavat mutta persoonalliset reaktiot.
Tuossa siintää meille kuolevaisille annettu tehtävä: koska tunnistamme, että meidän mielemme toimii enemmän tai vähemmän epävakaasti, epäjohdonmukaisesti ja monessa suhteessa vajavaisesti, silloin meidän tehtävämme on saattaa mielemme hallintaan, veisipä se sitten vaikka lähes ikuisuuden. Mielen hallintaan saattaminen tuossa valossa on äärimmäisen tärkeää: meillä ei ole mitään edellytyksiä toteuttaa yhtäkään niistä Suuntaajan laatimista ylösnousemusuran vaihtoehdoista, ellemme saata mielemme hallintaa tasolle, jossa fuusion edellytykset näiltä osin toteutuvat.
Meillä on siis suuri velvoite: saada eläinperäinen, evolutionaarinen ja siten peloille, luuloille ja harhakäsityksille altis mielemme hallintaan.
Mutta mielen hallintaan saattaminen on sidoksissa toiseen yhtä tärkeään ja rinnakkaiseen velvoitteeseen, jossa Suuntaajan rooli korostuu: kuolevaisen päättäessä toteuttaa Isän tahtoa tulee hän samaistuneeksi hengen johdatukseen, itse asiassa Suuntaajan mielijohdatukseen kuten myös kaikkien niiden arvojen toteuttamiseen, jotka ovat johdettavissa hengestä – itse Isästä. Siten mielenhallinnan nivoutuminen yhteen henkeen samaistumisen kanssa on se velvoite ja tavoitepari, jonka tulisi hallita elämäämme niin täällä kiihkeärytmisessä fyysisessä maailmassa kuin aikanaan elettävässä morontiamaailmassa unohtamatta hengen maailmoja, jotka kohtaamme myöhemmin.
Ajatuksensuuntaajamme edustaa jumalallista olemusta kaikissa jumalallisissa arvoissa, mutta Suuntaaja omaa myös paljon muuta, mitä me emme ymmärrä. Emme jaksa käsittää Ajatuksensuuntaajan kykyä kulkea ajasta riippumatta paikasta toiseen, kykyä olla tietoinen ihmisen ajatuksista ja aikomuksista, kykyä ymmärtää ihmisen mielen vajavaista toimintaa ja sen perusteita, kykyä kommunikoida Isän kanssa ja toisten Suuntaajien kanssa suoraan ja paljon muuta. Meillä on täydellinen kumppani, joka on todellakin Isästä: Suuntaaja ei ole kopio, vaan on osa Isää – identiteettipiste kaikkialla läsnä olevasta Isästä. Suuntaaja edustaa Isää meidän mielessämme toimiessaan. Suuntaaja on todellakin kuin Isä. Itse asiassa Suuntaajan ollessa Isästä irrotettu osanen hän on samaa alkusyytä kuin Isä kaikkine niine attribuutteineen, joita Isällä on. Toki Suuntaajaa rajoittavat niiden voimien ja energioiden puuttuminen, jotka liittyvät valtaisan kokonaisuniversumin luomiseen ja ylläpitämiseen ja jotka ovat vain Isän käytössä, mutta kaikki muu luova jumalallinen läsnäolo on Suuntaajassamme ja samalla meidän mielessämme ja – jos haluamme – myös meidän käytettävissämme. Näin ollen meillä mielellisinä ja persoonallisina olentoina ei ole mitään rajaa sille, jota kutsumme kasvuksi. Mutta emme käsitä Jumalaa vielä kuin osaksi, parhaimmillaan ymmärrämme hänet Isänä, mutta hän on paljon enemmän, ja samaa voi sanoa Suuntaajasta, vaikka Suuntaaja ei olekaan persoonallinen. Meidän tehtävämme on antaa persoonallisuus Suuntaajalle.
Henki-ymmärryksen kasvussa auttaa meitä itse Suuntaaja, sillä [i]hmisen mieli voi saavuttaa korkeita hengellisen ymmärryksen tasoja ja vastaavia arvojen jumalallisuuden sfäärejä siksi, ettei se ole kokonaan aineellinen. Ihmisen mielessä on henkiydin – jumalallista läsnäoloa edustava Suuntaaja. [2094:5]
Ajatuksensuuntaajan perustehtävä on johdattaa persoonallinen kuolevainen Isän luokse:
Mieli on oma purtesi, Suuntaaja on luotsisi ja ihmistahto on kapteeni. Tämän kuolevaisaluksen päälliköllä tulisi olla niin paljon viisautta, että hän uskoisi jumalalliselle luotsille taivaaseen nousevan sielun opastamisen ikuista eloonjäämistä merkitseviin morontiasatamiin. Silkkaa itsekkyyttään, velttouttaan ja synnillisyyttään ihmistahto voi torjua tällaisen rakastavan luotsin antaman opastuksen ja lopulta ajaa kuolevaisena elettävän elämänvaiheen haaksirikkoon torjutusta armosta muodostuville tuhoisille matalikoille ja omaksutusta synnistä koostuville kareille. Kun annat siihen suostumuksesi, niin tämä uskollinen luotsi vie sinut turvallisesti ajallisuuden esteiden ja avaruudessa kohdattavien hankaluuksien ylitse itsensä jumalallisen mielen lähteille ja vielä senkin tuolle puolen, itsensä Suuntaajien Paratiisin-Isän luo. [1217:4]
Suuntaajan tehtävä on helppo todeta, mutta miten mahdottoman vaikea se onkaan toteuttaa: saada ihmisen evolutionaarinen epävakaa mieli kauaskantoiselle yhteiselle ja lopulta yhdistyneelle retkelle kohti kaiken olevaisen ydintä – Paratiisin Isää. Miten Suuntaaja sen tekee, emme sitä tiedä. Sen tiedämme, että Suuntaaja elää mielessämme, että hän on kiinnittynyt meidän mielivirtapiireihimme, vieläpä vapaaehtoisesti. Suuntaaja toimii epäsuorasti kuolevaisen elämän niissä vaiheissa, joissa mielen hallintaan saattaminen ei ole vielä saanut riittävää vakautta suoraa kommunikointia varten – siis kaikkia seitsemää psyykkistä kehää ei ole vielä suoritettu. Mutta kun kehät on suoritettu, Suuntaaja voi toimia myös suoraan – mielestä mieleen!
Esipersoonallisena olentona Suuntaaja joutuu Isän tahdon mukaisesti noudattamaan persoonallisen luodun tekemiä valintoja. Näitä kuolevaisen mielen areenalla tekemiä päätöksiä Suuntaaja kunnioittaa, eikä hän voi vastoin persoonallisuuden tahtoa niihin väkivaltaisesti puuttua. Suuntaaja tuo ihmisen mieleen pyyteitä, tarpeita, etenkin ihanteita, jotka edustavat kunakin hetkenä kunkin kuolevaisen käsityskyvylle ymmärrettäviä kaikkein korkeimpia hengellisiä arvoja. Jos kuolevainen nuo arvot saavuttaa, Suuntaaja tuo välittömästi ja mahdollisesti jo aikaisemmin uusia, entistä parempia ja korkeampia arvoja mieleen tavoiteltavaksi. Myös, jos ihmisen on tehtävä valinta kahden vaihtoehdon välillä, Suuntaaja pyrkii tekemään Isän tahtoa paremmin toteuttavan päätöksen ihmismielelle houkuttelevammaksi.
Miten nämä välitetään täysin puhtaasta hengestä hyvin materiaaliselle mielelle (tai mielivirtapiirille), on meille arvoitus. Suora kommunikaatio on vain aniharvoille mahdollista. Sen sijaan epäsuora menetelmä toimii aina. Se on nykyisenä aikakautenamme käytännössä yksinomainen yhteysmenetelmä. Poikkeustilanteissa persoonallisuus voi kuulla jumalallista puhetta, joka aina vetoaa persoonallisuuden parhaimpiin ja korkeimpiin puoliin. Koska Suuntaajan jumalallinen mieli, joka on täysin vakaa, on äärimmäisen kaukana ailahtelevasta ja hyvin lähellä materiaalista maailmaa olevasta kuolevaisen mielestä, on Suuntaajan tavattoman vaikea saada kontakti tuollaiseen mieleen. Kun mielen myrkyt ovat vielä aktiivisia, silloin tämä tehtävä on entistäkin hankalampi. Mielen myrkkyjä ovat ennakkoluuloisuus, kyynisyys, kateus, julmuus, ilkeämielisyys – mikä tahansa, joka erottaa meidät Jumalasta ja jumalallisista arvoista. Tähän päälle voidaan lisätä vielä fyysiset myrkyt. Joka tapauksessa, vaikka Suuntaajilla ei ole mitään valmista tai jumalallista menetelmää, millä ne ottavat yhteyttä ihmisen mieleen, ne sen kuitenkin tekevät ja ovat siinä aktiivisia, käytännössä joka hetki, uupumatta, valvoen jokaista pienintäkin kuolevaisen mielen tuottamaa korkeampaan ajatteluun liittyvää toivon pilkahdusta. Tuollaisia pilkahduksia syntyy silloin, kun kuolevainen persoonallisuus nousee mielessään kohti aikaisempaa korkeampia henkisiä arvoja, niihin liittyviä päätöksiä ja laittaessaan niitä toimeen ihmisten keskuudessa.
Mieli on se kosminen instrumentti, jolla ihmisen tahto voi soittaa hävityksen epäsointuja tai josta tämä sama ihmistahto voi loihtia esiin jumalaansamastumisen ja sitä seuraavan ikuisen eloonjäämisen ihania säveliä. Ihmiselle lahjoitettu Suuntaaja on täysin kuuro pahuudelle ja on syntiin kykenemätön, mutta turmeltuneen ja omaa etuaan ajavan ihmistahdon synnilliset vehkeilyt voivat tosiasiassa väännellä ja vääristää kuolevaisen mielen ja tehdä siitä pahan ja ruman. Tästä mielestä on Jumalaa tuntevan ihmisen henkisesti valaistuneen tahdon mukaisesti yhtä hyvin tehtävissä jalo, kaunis, tosi ja hyvä – eittämättömän suuri. [1217:1]
Pysyvyydet
Suuntaaja edustaa täyttä pysyvyyttä ja identiteettinsä osalta ehdotonta muuttumattomuutta, kuten Jumala itsekin sellainen on. Ihmismieleen annettuna Suuntaajan tehtävä ei ole helppo, vaikka takana on intensiivinen ja lähes ikuisuuden kestänyt koulutus ja mahdollisesti lukuisat kokemuksienhankkimisjaksot.
Ihmisellä on myös toinen olemus kuin Suuntaajaan liittyvä jumalallinen läsnäolo, kuitenkin täysin Isästä lähtöisin: Se on stabiili, joskaan ei vielä pysyvä ominaisuus: ihmiselle on annettu Isän toimesta, hänen päätöksellään persoonallisuus. Se ei milloinkaan muutu miksikään muuksi. Persoonallisuus on aina tunnistettavissa missä tahansa maailman universumeissa tai missä tahansa tulevan ikuisuuden universumeissa tai universumitodellisuuksissa tai milloin tahansa ylipäätään ikuisessa tulevaisuudessa. Persoonallisuus on tunnistettavissa, stabiili ja toimiva, vieläpä lähellä absoluuttista: persoonallisuus kykenee läpäisemään jopa absoluuttisuudenkin.
Siten meillä on Isästä lähtöisin kaksi pysyvyyttä edustavaa olemusta: sekä Ajatuksensuuntaaja että persoonallisuus. Kysymys siitä, voisivatko ne olla jotain muuta, siis muuttuvia, on itse asiassa trivialiteetti, sillä Isä itse identiteettinä on eksistentiaalinen – siis pysyvä – HÄN ON. Kun hän luovuttaa fragmentin itsestään, siis Suuntaajan, SEKIN ON – siis on ajattomuudessa, vaikka Suuntaaja voi kuolevaiseen fuusioiduttuaan tulla ainutlaatuisesti aikatietoiseksi. Isä on absoluuttinen ja pysyvä persoonallisuus, ja kun hän jakaa persoonallisuuttaan kuolevaisille, persoonallisuuden ominaispiirteet tulevat Isältä, joten persoonallisuuden muuttumattomuus on myös itsestään selviö.
On olemassa vielä kolmas pysyvyys, joka on mielen toiminnan seurausilmiö: kyky aikatietoisesti tunnistaa pysyvä, jatkuvasti voimassa oleva nykyhetki. Se liittyy käsitteeseen MINÄ OLEN siltä osin kuin kyse on sen osasta OLEN. MINÄ OLEN olevainen ON. Ei ole mennyttä, nykyhetkeä tai tulevaisuutta. Ei ole avaruutta eikä seurausta – siis aikaa. Mutta meidän mielemme kyky tunnistaa nykyhetki on ainutlaatuista aikatietoisuutta, ja tuo nykyhetki pysyy aikaavaruudessa ikuisesti, jos me samastumme Isän tahtoon ja fuusioidumme Suuntaajaan. Se, että me voimme nousta aikaavaruudesta Paratiisin ajattomuuteen, johtuu Isän fragmentista, joka kuuluu käsitteeseen ON. Ja vain tuo fragmentti, Isää oleva osanen, voi viedä meidät Isän luo – ei kenkään muu (Kuva 1).
Identiteetin pysyvyydestä on se etu, että ei ole olemassa mitään sellaista kuin kuolemaksi kutsuttu ilmiö. Identiteetti on tae pysyvästä tulevaisuudesta, pysyvästä olemassaolosta, loputtomiin jatkuvasta nykyhetkestä, jolla finiittisen persoonallisuuden osalta on alku. Tämä on aliinfiniittisyydessä ilmenevä jumalallisen tahdon persoonallinen esiintulema kunakin nykyhetkenä verrattuna eksistentiaaliseen infiniittiseen ja jumalalliseen käsitteeseen HÄN ON.
Persoonallisuuden pysyvyydestä on se etu, että koska persoonallisuudet reagoivat aina toisiin persoonallisuuksiin, persoonallisuuksien tunnistamisreaktio toimii nyt, tulevaisuudessa, ikuisuudessa – jopa absoluuttisuudessa.
Nykyhetkestä on se etu, että aikaavaruudessa tunnistamme peräkkäisiin tapahtumiin liittyvän kausaliteetin, kykenemme arvioimaan tulevaisuutta erilaisine potentiaalisuuksineen, havaitsemaan tulevaisuuden virtauksen nykyhetken kautta menneisyydeksi ja tunnistamme menneisyyteen liittyvien muistojen yhä laajenevia kokonaisuuksia, sillä tämä prosessi: potentiaalisuuksien muuttaminen aktuaalisuuksiksi eli tulevan ikuisuuden siirtäminen nykyhetken kautta ikuiseksi menneisyydeksi on finiittisyyden vastinekäsite infiniittisyyden ja ajattomuuden käsitteelle ON.
Järjestys vallitsee Isän valtakunnassa – aina ja kaikkialla ja etenkin silloin, kun lähestytään finiittisyydestä käsin kaiken olevaisuuden keskusta – olipa sitten kyse Perimmäisyydestä tai Absoluuttisuudesta.
Mutta kun ihmisen mielikin on lahjoitettu Äärettömän Hengen johdannaisena, niin mitä sitten ihmisestä, hänen minuudestaan itse asiassa jää jäljelle? Onko itseys ja minätietoisuus vain näennäistä, jonkinlaista harhaa? Meille on annettu mielivarustus mielenauttajahenkien avulla, persoonallisuus ja Ajatuksensuuntaaja Isän toimesta, ja ne ovat käytössämme, tiesimmepä niistä tai emme. Ne ovat pysyvä osa meitä, mikäli päätämme sitoutua Isän tahdon toteuttamiseen.
Vähitellen alkaa tuntua siltä, että kaikki, mitä olemme, on itse asiassa annettu. Ja todellakin on niin, että kaikki nuo on annettu meille – lahjana. Ja mieli on se keino, jolla havaitsemme ensin Isän kaikkialla ja sitten hänet meissä itsessämme. Ihmisen minuus on kuitenkin reaalista ja se tulee reaalisemmaksi koko ajan, kun mieltä saatetaan hallintaan ja kun vapaata persoonallista tahtoa sitoutetaan hengen johdatukseen.
Isän tahdon toteuttaminen
Meidän tehtävänämme on hoitaa annettu tehtävä eli Isän tahdon toteuttaminen – hyvin. Se edellyttää mielen hallintaan saattamista ja henkeen samastumista täysimääräisesti, kaikilta osin. Tähän liittyy sellaista ehdottomuutta, jota emme voi vielä ymmärtää, mutta jälkeenpäin se on itsestäänselvyys. Vaikka annettu tehtävä kuulostaa yksinkertaiselta, sitä se ei missään tapauksessa ole. Me kuolevaiset olemme ainutlaatuiseen olentoluokkaan kuuluvia olentoja, jotka saavat lapsiaikuisuuskokemuksen fyysisessä maailmassa elettäessä kuten myös kokemuksen mielen toiminnan vakauttamisesta evolutionaarisessa maailmassa. Samoin saamme siellä kokemuksen samastumisesta arvoihin, joita ei voi johtaa fyysisestä maailmasta. Arvot saadaan hengen maailmasta, jota meille edustaa kaikkein intiimeimmin Ajatuksensuuntaaja. Ja arvot koetaan sielussa. Täydelliseksi luoduilla olennoilla ei ole näitä kokemuksia, siis:
- ei lapsi-aikuisuuskokemusta,
- ei kokemusta mielen vakauttamisesta sellaisena kuin me sen ymmärrämme,
- ei kokemusta siitä, miten yhä korkeammat arvot tunnetaan kehittyvässä sielussa,
- ei ylipäätään evolutionaariseen maailmaan liittyvää elämisen kokemusta eikä
- ylösnousemisen kokemusta, joka pitää sisällään kuoleman läpikäymisen!
Käymällä tarmokkaasti kahteen tehtävään eli mielen hallintaan saattamiseen ja henkeen samastumiseen toteutamme juuri sitä, mitä Isä on tahtonut, missä Ajatuksensuuntaaja meitä auttaa, johdattaa, lohduttaa ja minkä tuloksena Luoja–luotusynteesi saa aikanaan arvoisensa kruunauksen Korkeimman Olennon aktualisoitumisena. Eikä matka pääty tähän, vaan olemme mukana suunnattomassa suunnitelmassa, jossa infiniittinen Jumala ja finiittisen maailman kuolevaiset ovat yhdessä toteuttamassa Jumalan antamaa päämäärää toinen toisistaan oppien ja tunnistaen keskinäisen riippuvuuden toisistaan pyrittäessä täydellisyyden saavuttamiseen kaikissa suhteissa – kaikkialla.
Finiittisyydessä on käytettävissä täysin samat välineet kuin infiniittisyydessä – vain aika ja avaruus meitä erottavat omilla ehdoillaan. Tulevan ikuisuuden huomioon ottaen päädymme johtopäätökseen, että täydellisyyden tavoittelussa finiittisyys on vain infiniittisyyden vitkainen osapuoli. Se on ainoa menetelmä, millä Jumala voi saada finiittisten kuolevaisten kokemuksen osaksi jumalallista kokemusta. Toisin sanoen se on ainoa menetelmä, jolla finiittisyys voisi koskaan asettua valoon ja elämään – toteuttamaan jumalallista täydellisyyttä äärellisyydessä, mutta se on myös ainoa menetelmä, jolla jumalallisuus voi yhdistää infiniittisyyden ja täydellistyneen finiittisyyden omaan kokemuspiiriinsä ja saavuttaa yhdistämällä nämä molemmat maailmat – omat korkeat ja meille paljastamattomat tavoitteensa.
Silta Suuntaajaan
Kun siis puhumme mielestä, sen hallintaan saattamisesta ja siitä, miten samastumme henkeen, silloin mieli toden totta on silta Suuntaajaan. Mielen hallittu toiminta on edellytys, että kykenemme Suuntaajan kaltaisuuteen, pystymme samastumaan korkeisiin henkisiin arvoihin ja että persoonallisten päätöstemme ja toimiemme kautta tuomme julki korkeampia arvoja, teemme maailmaa omalta osaltamme paremmaksi elää tässä ja nyt sekä ikuisessa tulevaisuudessa. Kaiken tämän tuloksena, jossa pysyvyyttä edustavat persoonallisuus ja Ajatuksensuuntaaja toimivat mielessämme, saadaan aikaan kehkeytyvä olento, jolla on ylösnousemuskapasiteettia. Kyseessä on sielu. Ja tuo sielu, joka on siis kahden stabiilin lahjana saadun olemuksen ja ihmismielen nykyhetkitietoisuuden yhteistyön tulos, on täyttä ja ikuista muutosta – ensin morontiaalisena olentona ja sitten kehittyvänä henkenä, viimein finaliittina ja lopulta seitsemännen asteen henkenä – tosin meille vielä täysin tuntemattomana, mutta jos saa arvata, niin hyvin lähellä absoluuttista. Suhde on dynaaminen, ja se on sitä kautta koko tulevan ikuisuuden (tai stabiilin nykyhetken kautta virtaavan ikuisen tulevaisuuden siltä osin kuin emme ole Suuntaajan johdattamana ajan ja avaruuden ulkopuolella).Finiittisyydessä meillä on käytettävissämme samat pysyvyydet kuin infiniittisyydessäkin, mutta aika ja avaruus luovat niihin aivan ainutlaatuiset omat ominaispiirteensä.
On mielenkiintoista, miten stabiilisuudet (Suuntaaja, persoonallisuus, nykyhetki) ovat edellytyksiä sille, että tuleva ikuisuus yleensäkään olisi mahdollista kuolevaiselle. Erityisen mielenkiintoista on se, että näiden stabiilisuuksien välisen suhteen, sielun, pysyvä olemassaolo edellyttää jatkuvaa muuttumista – loputtomasti, mutta nämäkin muutokset tapahtuvat pysyvässä nykyhetkessä (tai Paratiisissa ajan ja avaruuden ulkopuolella mutta edelleen Suuntaajan ansiosta).
Suuntaaja on myös ikuisuuden portti:
Persoonallisuuksista, joissa ei ole Suuntaajaa, on sanottava: Valinnanvapauden attribuuttikin on Universaalisen Isän antama lahja, ja tällaiset henkilöt ovat niin ikään jumalallisen rakkauden suuren virtapiirin, Universaalisen Isän persoonallisuusvirtapiirin, ulottuvilla. Jumala tarjoaa suvereenin valinnanvapauden kaikille todellisille persoonallisuuksille. Ketään persoonallista luotua ei voi pakottaa iäisyysmatkalle. Ikuisuuden portti avautuu vain vastauksena vapaatahtoisen Jumalan vapaan tahdon omaavien poikien vapaasta tahdosta tekemään valintaan [71:7] – mielen areenalla (Kuva 2)!
Korkeimmanlaatuinen ajattelu – paras mahdollisuus lähestyä Suuntaajaa
Kuolevaisen kurottautuminen kohti henkeen samastumista, lähestyminen Paratiisin Isää ja pyrkimys entistä parempaan kytkeytymiseen Suuntaajan mieleen ei tapahdu tunteiden tai peräti mystisten emootioiden kautta sen paremmin kuin fyysisen ruumiin paastonkaan avulla. Parhaiten ihminen lähestyy Jumalaa selkeän ja korkeimman henkisen ajattelun alueella. Suuntaajat ovat osa meitä, ne asuvat meidän mielessämme; tarkemmin sanottuna Suuntaajat asuvat ihmisen mielen ajattelukeskuksessa. Siis ihmisen mielessä on ajattelukeskus ja Suuntaaja asuu siinä!
Yksilöinä teillä ei omakohtaisesti ole hallussanne Isä-Poika Luojan eikä Luovan Äiti-Hengen hengestä erotettua osaa eikä entiteettiä, sillä nämä hoivaajahenget eivät, toisin kuin Salaperäiset Opastajat, ota yhteyttä yksilön mielen ajattelukeskuksiin eivätkä asu niissä. Ajatuksensuuntaajat ovat Universaalisen Isän esipersoonallisen reaalisuuden tarkalleen määrättyjä yksilöitymiä, jotka aktuaalisesti asuvat kuolevaisen mielessä tämän mielen olennaisena osana ja toimivat aina täydellisessä sopusoinnussa LuojaPojan ja Luovan Hengen yhdessä vaikuttavien henkien kanssa. [379:6; korostus kirjoittajan]
Ihmisen aineellinen olemus on suuri este Suuntaajalle kontaktin ottamiseksi ihmisen mieleen. Ihminen voi tulla Suuntaajaa vastaan kehittämällä ajattelutaitoaan ja kohottamalla henkiymmärrystään. Näiden yhteistyön tuloksena ihmisen ajattelu voi kurottautua sellaisiin hengellisiin korkeuksiin, joissa Suuntaaja voi parhaiten vaikuttaa ajattelun laatuun.
Mutta [p]erin harvat kuolevaiset ovat todellisia ajattelijoita; te ette kehitä ja harjaannuta mieltänne hengellisesti niin pitkälle, että muodostuisi suotuisa yhteys jumalallisiin Suuntaajiin. Ihmismielen korva on miltei kuuro niille hengellisille vetoomuksille, jotka Suuntaaja kääntää armolahjojen Isän universaalisten viestilähetysten sisältämistä moninaisista sanomista. Suuntaajan on melkein mahdotonta tallentaa näitä innoittavia henkisiä johdatuksia eläinperäiseen mieleen, joka niin perin juurin on fyysiseen puoleenne kuuluvien kemiallisten ja sähköisten voimien hallitsema. [1213:1; korostus kirjoittajan]
Ihminen voi saavuttaa sellaisen hengellisyyden asteen, jolla yhteys Suuntaajaan voi olla mielestä mieleen. Tuollainen yhteys edellyttää tunne-elämän vakautta, tahdon kurissa pitämistä kumpaankin suuntaan: ettei se pidä ihmistä orjanaan tai ettei se ole laiska eikä tahdoton. Lisäksi se edellyttää ajattelun selkeyttä ja vilpittömyyttä. Kun näiden tuloksena on mielen hallintaan saaminen ja tähän yhteyteen lisätään vielä ajattelun suuntautuminen kaikkein hengellisimmille alueille, silloin henkeen samastuminen saa realisaationsa. Ihminen voi siis edistyä voimallisesti, kun saattaa mielensä hallintaan, rukoilee ja pyhittäen palvoo Isää – määrätietoisesti antaa mielensä hengen johdatukseen.
Tuo katkeamaton yhteys Jumalaan on nimenomaan ajattelua, älyllistä ponnistelua ja uskonyhteyden luomista henkeen.
Jeesukselle, kuten meillekin, soveltuu seuraava toteamus:
Älyllisen ajattelun jokaiselta vuorenharjalta on saatavissa rentoutusta mielelle, voimaa sielulle ja uskonyhteyttä hengelle. Tällaisista laadukkaan elämäntavan tarjoamista edullisista asemista ihminen kykenee nousemaan ajattelun alemmilla tasoilla esiintyvien ärsyttävien materiaalisten tekijöiden – murehtimisen, mustasukkaisuuden, kateuden, kostamisen ja kypsymättömän persoonallisuuden tunteman ylpeyden – yläpuolelle. Tällaiset korkealle kiipeävät sielut vapahtavat itsensä suuresta joukosta elämän joutavuuksista johtuvia akanvirtaisia ristiriitoja, ja näin he pääsevät tilanteeseen, ettei ole mitään, joka estäisi heitä saavuttamasta tietoisuutta niistä korkeammista virroista, joita henkikäsitys ja taivaallinen kommunikointi edustavat. [1778:3; korostukset kirjoittajan]
Korkeisiin arvoihin sitoutunut ajattelu yhdessä Isän tahtoa noudattavien päätösten ja niiden toimeenpanon kanssa ovat ne tekijät, jotka jalontavat kuolevaista matkalla kohti itsensä todellistamista ikuisuutta varten mutta tuovat onnellisuutta ja mielenrauhaa jo nyt aineellisessa ajallisuudessa elettäessä, sillä [o]nnellisuus ja mielenrauha seuraavat ajatuksen puhtautta ja hyveellistä elämää niin kuin varjo seuraa aineellisten olevaisten substanssia. [1446:5]
Loppusanat ja siteeraukset
Kuolevaisen väliaikainen mieli on väylä ikuiseen identiteettiin, pysyvään olemassaoloon, sillä [v]aikkei mieli ole hengellisen olemuksen tyyssija, se toden totta on sen portti. [1733:1]
Samalla kuolevaisen tilapäinen mieli saa vahvistukseksi Suuntaajan mielen: Koska olet persoonallinen luotu, sinulla on mieli ja tahto.
Koska Suuntaaja on esipersoonallinen luotu, sillä on esimieli ja esitahto. Jos mukaudut niin täydelleen Suuntaajan mieleen, että näette asiat kuin yksin silmin, silloin mielistänne tulee yksi mieli, ja sinä saat vahvistukseksesi Suuntaajan mielen. Jos sinun tahtosi sittemmin määrää ja vaatii panemaan toimeen tämän uuden eli yhteennivoutuneen mielen päätökset, silloin Suuntaajan esipersoonallinen tahto pääsee sinun päätöksesi myötä julki persoonallisuuden kautta, ja siltä osin kuin puhe on tästä nimenomaisesta hankkeesta, niin sinä ja Suuntaaja olette yksi. Sinun mielesi on päässyt virittäytymään jumaluuteen, ja Suuntaajan tahto on päässyt siihen, että se tulee julki persoonallisuuden kautta. [1205:3; korostukset kirjoittajan]