Artikkelissa oleva viesti on vuodelta 1943 ja käännös julkaistu Heijasteessa 1/2002. Sanoma sopii valtavan hyvin ajan henkeen ja kuten Seppo Kanerva johdannossa toteaa, niin viesti ihmiskunnalle on melkoisen kova. Viesti on annettu keskellä toista maailmansotaa Yhdysvalloissa Urantia-kirjan tekstien vastaanottajille. Todettakoon, että tyylillisesti teksti on hyvin samanlaista kuin Urantia-kirjassa. Kertoja tietää, mikä on pitkällä aikavälillä oikeaa kehitystä ja mikä ei.
***
Kaikkia niitä viestejä ja ohjeita ja kaikkea sitä kommunikointia, joka tapahtui keskiväliolentojen ja kontaktikomission välillä Urantia-lukuihin liittyen, ei ole sisällytetty Urantia-kirjaan, sillä ne eivät olleet osa varsinaista ilmoitusta. Kun kirja oli julkaistu, keskiväliolennoilta tuli käsky hävittää kaikki muu ilmoitusprosessiin liittynyt kirjallinen aineisto. Muistinvaraisesti tätä ihmistä korkeammalta tasolta peräisin olevaa aineistoa on silti säilynyt melkoisesti. Julkaistun muistinvaraisen aineiston lisäksi on säilynyt myös pieni määrä kirjallista aineistoa. En usko, että niiden säilyminen on ollut vahinko tai sattuma. Pikemminkin on todennäköistä, että niiden säilyminen on ollut tarkoituksellista. Säilyneissä viesteissä on äärimmäisen tärkeitä ohjeita esimerkiksi siitä, mitä on tehtävä Urantia-kirjan suojelemiseksi.
Kirjallisessa muodossa säilyneistä viesteistä laajin ja monella tavalla merkittävä on seuraava vuonna 1943 vastaanotettu hätkähdyttäväksi – jopa järkyttäväksi – koettavissa oleva pitkähkö kannanotto:
VASTUU
Englantia puhuvien kansakuntien harteilla on täysi vastuu rauhan säilymisestä. Niillä oli vuoden 1915 jälkeen valta-asema, mutta ne eivät tiedostaneet eivätkä hyväksyneet vartiopalvelukutsuaan. Englanti ja Yhdysvallat suhtautuivat nuivasti ylevänä etuoikeutenaan avautuneeseen planetaariseen palvelutehtävään. Ne tahtoivat rauhaa, hyvinvointia ja kansallista turvallisuutta. Ne saivat laman, työttömyyden, turvattomuuden ja – kahdenkymmenen vuoden kuluttua – uuden sodan. Yrittäessään vältellä vastuutaan Yhdysvallat miljoonakertaisti koettelemustensa ja vastoinkäymistensä määrän.
Sotienvälisenä aikana ei tehty mitään kansakunnan lasten ja nuorten valmentamiseksi kantamaan edessä olevaa vastuuta, näyttelemään oman osansa maailman edistymisessä, ja moni heistä kieltäytyi aikuistumasta. Miksi demokratia sotien välisenä aikana taantui näin nopeasti? Englannin, Ranskan ja Yhdysvaltain johtajat olivat lyhytnäköisiä. Monikaan ei kyennyt näkemään omia henkilökohtaisia etujaan pitemmälle. Toisinaan nuo miehet toimivat vastoin yleistä mielipidettä, mutta kun uudet miehet astuivat heidän tilalleen, hekin käyttäytyivät edellä kerrotulla vastuuttomalla tavalla. Johtajuudesta oli huutava pula, ja vapauteen suhtauduttiin yliolkaisesti. Mussolini (*1), Hitler (*2) ja Tojo (*3) aseistautuivat heidän silmiensä alla, mutta sitä ei otettu vakavasti. Demokratia oli haluton taistelemaan. Tiettyinä aikoina 5 000–25 000 miehen armeija olisi voinut ehkäistä tämän sodan. Demokratiat olivat haluttomia ja täysin järjestymättömiä. Ne vihasivat sotaa ja haikailivat rauhan perään. Mutta sujuisiko liikeyrityksen hoito tai edes kodin johtaminen noin lyhytnäköisesti? Demokratian pelkurimaiset johtajat ovat kääntäneet sivilisaation kellon 2 000 vuotta taaksepäin. Mutta meillä on tilaisuus lähteä liikkeelle alkupisteestä. Puolustettavaa demokratiaa on tällä hetkellä perin vähän, ja voimme rakentaa uuden maailmanjärjestyksen perustuksista lähtien. Meidän on kuitenkin hylättävä vastarinnasta kieltäytymisen periaate. Ette voi olla niin veljellisiä kuin haluaisitte sellaista veljeä kohtaan, joka ei ole veljellinen.
VAPAUS
Todellinen ongelma on tämä: Ihminen tahtoo vapautta, mutta vapautta, johon liittyy tasavertaisuus. Tasavertaisuutta ei kuitenkaan ole koskaan ollut olemassa. Vapaus on ihanne. Sitä ei ole olemassa.
Vapaus voi kuulua evoluutioon vain pakkokeinoin. Meidän on pakkokeinoin asetettava hillikkeitä. Asia on näin niin yksilön, yhteisön, valtion, kansakunnan kuin perheenkin kohdalla. Mitään järkeä ei ole sellaisessa vapauden opissa, joka myöntää kansalaisille oikeuden taistella demokratiaan kuuluvia vapauksia vastaan ja tuhota ne. Mitään rauhaa ei vallitse maailmassa, jos jollakulla on vapaus hävittää muiden kansojen vapaus ja suvereenisuus. Mikään kansakunta ei elä laittomuuden tasolla. Vapautta ruokkivat humaani vapaamielisyys ja kristinusko. Se, mikä yhden sukupolven mielestä on vapaamielisyyttä, on seuraavalle sukupolvelle konservatiivisuutta, vanhoillisuutta. Liberaalisuudesta on tullut dogmaattista ja demokratia on lakannut kasvamasta. Demokratia luopui yrityksestä pysyä teollisen edistyksen rinnalla. Itsehallinto on vähä vähältä tappamassa itsensä.
Vapauden on oltava aina sotaisaa, militanttia, ja sen tulee hävittää häikäilemättä sellainen, joka käy vapauden kimppuun, ja suhtautua suvaitsemattomasti seikkoihin, jotka ovat epädemokraattisia. Sananvapautta ei pidä myöntää niille, jotka haluavat hävittää sananvapauden. Vapauden käytössä olevia välineitä ei tule käyttää itsetuhoisesti. Sellaista vapautta ei tule olla, että saa demokratian äänestysvapauksien mukaisesti hävittää äänestysvapauden.
DEMOKRATIA
Demokratiaa ovat tänä päivänä hävittämässä ne, jotka haluavat käyttää demokratiaa omaksi edukseen. Demokratia ei ole mikään kerho, johon liitytään ja jonka antamasta suojelusta nautitaan loputtomasti. Niin kauan kuin demokratian perusvapaudet säilyvät, se on demokratiaa.
Oikea näkemys demokratiasta on, että se on maantieteellinen kansanryhmä, jolla on yhteiset ihanteet. Sellainen, että sallitaan saksalaisten asua täällä Saksan kansalaisuutensa säilyttäen, on samaa kuin päästäisi sudet lampaiden sekaan. Viranhaltijoina tulee olla vain valtiotaidon kouluissa koulutettuja kansalaisia. On aika ryhtyä kyseisten koulujen perustamiseen.
NATIONALISMI
Kansakunnat kärsivät voimaperäisestä industrialismista, teollistumisesta, ja yltyvästä nationalismista. Menneinä aikoina kansallismielisyys oli hyvä asia; se johdatti ihmiset yhteen yhteisen edun nimissä ja saattoi heidät laillisuuden ja edustuksellisen hallitustavan piiriin. Mutta kun yhteiskunnallisesta ihanteesta tulee poliittinen dogmi, opinkappale, se alkaa häiritä maailman edistymistä. Nationalismista tulee isänmaallisuuden jäänne, johon ei kukaan eteenpäin katsova profeetta tohdi koskea.
Nationalismi ei ota lähteäkseen, sillä aikamme älyköt eivät ole käyneet sen kimppuun pyrkimättä sen hävittämiseen sen sijaan että he mieluumminkin yrittäisivät sen pelastamista saattamalla sen järjelliseen kontrolliin. Aikamme nationalismi on sukua polyteismille, monijumalaisuudelle. Kansakunnasta ja rodusta on tullut monien nykyihmisten pakanajumalia. Nyt on kuitenkin aika nationalismin väistyä monoteistisen kansainvälisyysperiaatteen tieltä. Kirkkojen tulee tehdä pesäero nationalismin suhteen.
KANSAINVÄLISYYS
Kansainvälisyyttä ei luoda valtio- tai puolustussopimuksin eikä myönnytyspolitiikalla yms. Sen saa aikaan aseiden voima. Se on ainoa tie, jota kulkien sivilisaatio voi seuraavien tuhannen vuoden ajan kehittyä. Kansainvälisten lainsäädäntäelinten tulee säätää kansainväliset lait, ja kansainvälisen oikeusistuimen tulee tulkita kyseisiä lakeja. Kansainvälisten poliisivoimien tulee valvoa kyseisten lakien noudattamista. Vähäväkisemmät kansakunnat tulee pakottaa kansainväliseen liittoon. New York ja Massachusetts pakottivat Rhode Islandin osaksi Yhdysvaltoja. Ja kohta Rhode Island oli ylpeä siitä, että se oli mukana, ja tyytyväinen liittymisen mukana koituneista eduista ja turvallisuudesta.
Kristityllä maailmalla ei ole satoihin vuosiin ollut tilaisuutta pystyttää kansainvälistä hallitusta. Sosialismi, kommunismi ja muut yleismaailmalliset liikkeet ovat menettäneet vaikutusvaltansa. Nyt on saatettava voimaan pakkokeinoihin turvautuva laillisuus, johon kuuluvat väistämättömät rangaistusseuraamukset lain rikkomisesta. Nationalismin jumala on käynyt demokratiaan kuuluvan vapauden ja kristinuskon kimppuun.
Nationalismi tuli loppunsa alkuun silloin, kun valtameren ylittäminen sujui kuudessa tunnissa, mutta viisumin saaminen kesti kuusi viikkoa. Uppiniskainen ja itsekäs nationalismi on pakotettava hyväksymään kansainvälisyys aivan kuten Etelävaltioiden konfederaatio pakotettiin pysymään liittovaltiossa. Kun oli kulunut 25 vuotta, se ei taipumistaan enää katunut.
Maailmassa on vain kaksi realiteettia: yksilö ja ihmisten sukukunta. Kosmos ei tunne kasteja, heimoja, rotuja eikä kansakuntia. Kansojen väliset sodat loppuvat, kunhan tiedostatte, että riippumattomien kansallisvaltioiden nationalismi ei ole ihmisen evoluution lopullinen päämäärä. Uskonsodat päättyivät, kun kirkko ja valtio erotettiin toisistaan.
SUVERENITEETTI
Yksikään toinen idea ei ole saattanut matkaan yhtä paljon surkeutta kuin harhainen käsitys suvereniteetista. Suvereniteetin haltijana oli ensin kuningas, sitten kansakunta. Kansakunnan hallussa siitä tuli poliittinen dogmi, sillä kansa alkoi soveltaa suvereniteettia paljolti samoin kuin sitä aikanaan sovelsi kuningas. Nyt miljoonat kuolevat ja miljoonat muut tulevat nääntymään kansallisen suvereniteetti-idean vuoksi. Suvereniteetti saavutti huippunsa Ranskan suuressa vallankumouksessa, ja sen kuolinvuoteena on nyt meneillään oleva sota. Sotilaallisten konfliktien voittajilla on tilaisuus herättää se henkiin muunnetussa muodossa. Olisipa tuo muunnos demokraattinen.
Kultaisen suvereniteettivasikan palvonnassa on kysymys valtavista ja itsekkäistä intresseistä, mikä johtaa taloudelliseen syrjäytymiseen. Kansalliset asiat tulisi hoitaa kansallisen suvereenisuuden puitteissa mutta kansainväliset asiat kansainvälisen suvereniteetin puitteissa.
RAUHA
Rauha tulee olemaan kansainvälisen hallituksen valvonnassa. Kun tämä opetus saadaan taotuksi lakia kunnioittamattomien vähemmistöjen päähän, silloin vallitsee rauha. Myönnytyspolitiikka (*4) ja moraaliset kompromissit ovat rauhaa ja itseään rakastavan nationalistin helmasyntejä. Meneillään oleva konflikti aiheutui siitä, että kansakunnat halusivat rauhaa hintaan mihin hyvänsä. Demokratian teoria pitää tasavertaisuuden käsitettä paikkansa pitävänä, mutta tasavertaisuuden käsite saa aikaan konflikteja, jotka ovat vain tuomioistuinten ratkaistavissa, elleivät voittajat aseta kansainvälistä ylivalvontaa niiden vähäväkisempien kansojen hyväksi, jotka isoavat vapautta ja itsehallintoa.
Tasavertaisuuden unelma on satua. Se ei ole totta sen paremmin yksilöiden kuin kansakuntienkaan kohdalla. Tuollainen unelma voi toteutua vain Jumalan ja vain oikeuden edessä. Ihminen saavuttaa kansalaistasa-arvoisuuden lain edessä; ylimmän oikeuden edessä kaikki kansakunnat ovat tasaarvoisia. Ilman laillisuutta ei suuntausten tai yhteisöjen välillä voi olla tasavertaisuutta; ja laillisuus, jolta puuttuu lain kunnioittamiseen pakottava voima, on traaginen farssi. Tasa-arvo ilman laillisuutta on yhtä kuin sota. Ylikansallisen laillisuuden puuttuessa rauha voi vallita vain, kun heikommat alistuvat vahvemmille.
Kaikenlaiset toiveet maailmanrauhasta laillisuuteen pakottavan kansainvälisen lain puuttuessa ovat tyhjänpäiväisiä unelmia. Pakkoon perustuva laki on kyseenalaistamattomalla voimankäytöllä ylläpidettyä laillisuutta. Rauha on laillisuutta. Laillisuus on kyseenalaistamattoman auktoriteetin harjoittamaa oikeudenmukaista voimankäyttöä. Ilman voimankäyttöä ei voi olla kestävää rauhaa. Rauhan saavuttaminen vaatii laillisen sodan käymistä. Jos lainsuojaton tappaa ihmisen, se eroaa melkoisesti siitä, jos sheriffi tappaa lainsuojattoman tämän suorittamasta rikoksesta. Sheriffi ei ole murhaaja; hän on rauhan ylläpitäjä.
Puuttumattomuus ja myöntyväisyys ovat kuin entisaikain monarkkien ”herrasmiessopimukset”. Osapuolet sopivat siitä, että kumpikin sopimuspuoli saa toteuttaa rikolliset aikeensa.
Sota on ihmiskunnan ei-hengellisen historian merkittävin tekijä. Edistyneemmät kansat pitävät sitä nykyisin tarpeettomana pahana. Maailmanlaajuisesta rauhasta puhutaan historian kuluessa nyt ensimmäistä kertaa. Sodat ovat viimeisten 150 vuoden aikana muuttuneet kerta kerralta kauheammiksi. Yksikään hallitus ei ole viimeisten sadan vuoden aikana kyennyt saamaan sotapolitiikalleen kansansa täyttä tukea. Johtajat aloittavat sotia perustelunaan teoria, jonka mukaan heidän kimppuunsa aiotaan käydä tai on jo käyty.
Jos enemmistö haluaa hävittää sodan, miksei se sitten sitä tee? Jos sota on rikollisuuden tavoin ihmisen emootioiden ilmentymä, sitä ei kyetä tekemään olemattomaksi. Sivistyneet kansakunnat ovat kuitenkin riistäneet oikeutuksen yksilön harjoittamalta rikollisuudelta.
Toinen näkökulma: Kun kysymys on murhaavasta rikollisesta, teidän on helppo nähdä rikollisen ja hänet ampuvan sheriffin välinen ero. Biologiselta kannalta kumpikin on syyllinen, mutta niin ei ole yhteiskunnallisesta ja moraalisesta näkökulmasta asiaa tarkasteltaessa. Sotia on kahdenlaisia: 1) yhteiskunnallisesti rikollinen aggressio ja 2) oikeudellisen ryhmän käyttämä sotilaallinen voimakeino.
Kansainvälinen hallitus voi a) rajoittaa sodan vähimpään mahdolliseen, aivan kuten oikeusistuimet toimivat rikollisuuden rajoittamiseksi, ja b) tehdä sodasta siihen oikeutettujen ryhmien käyttämä laillinen toimenpide koko ihmiskunnan rauhan, turvallisuuden ja suojelun nimissä. Sota voidaan ja se täytyy legalisoida, inhimillistää ja rajoittaa vähimpään mahdolliseen. Myrkkykaasujen, sukellusveneiden ja siviiliväestön pommitusten käyttö voidaan estää. Kansainväliset poliisivoimat tunnetaan silloin rauhan armeijana. Sodankäynnin sääntöjen voimassapitäminen on mahdotonta, kun armeijat perustuvat asevelvollisuuteen ja kansakunnat taistelevat suvereniteetista. Kansainvälinen laillisuus on mahdotonta, jos puuttuu kansainvälisiä voimakeinoja laillisuuden voimaansaattamiseksi. Ammattilaisarmeijoilla on vakiintuneet toimintatavat. Kaikki tapahtuu tietyllä tavalla siksi, että se on tapa. Asevelvollisarmeija vesittää perinteet niin, että ne lopulta häviävät olemattomiin.
Rauhaa rakastavan Yhdysvaltain kansan kaltaisten suurten kansakuntien riisuminen aseista on suoraa sodan ruokkimista. Jos englantia puhuvat kansat säilyttävät järkensä ja täyden aseistuksensa, niistä muodostuu rauhan armeija, kunnes alueelliset ja kansainväliset oikeusistuimet voidaan asettaa. Aseistuksen laadun yhtäläisyys on harhaa. Kukapa suurkaupungin pormestari sallisi rikollisten kantaa tuliaseita? Aseistakaa poliisit hyvin, mutta estäkää rikollisten ainesten aseistautuminen. Hyvää tarkoittavat mutta lyhytnäköiset pasifistit ovat jo kauan aikaa toitottaneet: ”Rauhaa ei saavuteta sotaa käymällä”. Nimenomaan sotaa käymällä rauha kuitenkin voidaan saavuttaa ja täytyy saavuttaa seuraavien tuhannen vuoden kuluessa.
Laillinen sota on kansainvälisen hallituksen laillisen toimivallan mukainen toimi; se on laillisuuden vaatima toimi. Laillisen sodan tarkoituksena on rauhan ylläpitäminen, ei sotasaaliin rohmuaminen eikä kostaminen Sitä käydään kansainvälisen hallituksen laillisen toimivallan antamin valtuuksin kansakuntien rauhan turvaamiseksi. Taistelua on kahta tyyppiä, ja jokaisen laitonta sotaa käyvän kansakunnan taistelu on toivotonta. Nyt on korkea aika kansakuntien ryhtyä hallitsemaan itseään laillisuuden varassa eikä poliittisen pyrkyryyden, henkilökohtaisten päähänpistojen ja ohjeiden, hillittömän nationalismin, fanaattisten diktaattorien tai suvereniteettiharhojen varassa. Nykytiede on päättänyt kansainvälisen rajaseudun uudisraivaajan päivät. Sivilisaation voimat ovat astuneet kansainväliselle rajalle.
Puuttumattomuusdogmi on sivistymättömin ja epäjohdonmukaisin kaikista nykykansakuntien omaksumista dogmeista. Mitä ajattelisitte poliisista, joka kieltäytyy auttamasta roiston kanssa kamppailevaa työtoveriaan? Ja juuri tuollainen Amerikan ja muiden maailmanvaltojen noudattama omituinen ja epäinhimillinen käyttäytyminen mahdollistaa häikäilemättömien diktaattorien valtaanpääsyn muualla maailmassa. Puuttumattomuus on muinaisten hallitsijain ”herrasmiessopimusten” jäänne; sopimusten, jotka eivät olleet muuta kuin monarkkien välinen yhteisymmärrys siitä, etteivät monarkit puutu toistensa sotiin.
Nykyiset tieteen, teollisuuden, kaupankäynnin, viestinnän jne. alalla otetut edistysaskelet tekevät puolueettomuusdogmista epäjohdonmukaisen. Neutraliteetti mahdollistaa 1) periaatteiden epäjohdonmukaisuuden, 2) korruptoituneen lehdistön, 3) lakkojen, epäjärjestyksen, epäyhtenäisyyden sekä hajota ja hallitse -periaatteen lietsomisen.
Kuudesta kahdeksaan vuotta sitten Amerikan kansakunta katseli päältä, kun muuan Euroopan kansakunta katkaisi autojen tuotannon ryhtyen tuottamaan lentokoneita, kutsumaan kansalaisiaan aseisiin, muuntamaan koululaitostaan, säännöstelemään ruoanjakelua ja verottamaan ja rajoittamaan ansioita. Kansakunta oli tuhansien kilometrien päässä, joten amerikkalainen ei katsonut asiakseen huolestua. Nyt toimimme samoin, halusimmepa tai emme. On sietämätöntä, että maailma jakautuu puoliksi vapaisiin ja puoliksi orjiin; on parempi, jos kaikki ovat vapaita tai kaikki ovat orjia. On yhä tuhansittain amerikkalaisia, jotka eivät näe asioita niin kuin ne todellisuudessa ovat. He haikailevat päivää, jolloin tämä kaikki on oleva ohitse ja he voivat palata aikaisemmille urilleen. He ovat sydämessään isolationisteja, eristäytymispolitiikan kannattajia, valmiita riisumaan aseet ja upottamaan uudelleen laivastonsa. He eivät oppineet juurikaan mitään viime maailmansodasta, jolloin laivastoa kohdannut katastrofi (aseistariisunta) kävi paljon kalliimmaksi kuin Pearl Harbourin menetykset.
Jos yksi suuri kansakunta katsoo asiakseen pitää valtiosopimuksia paperipalasina, silloin kaikki suurvallat rampautuvat. Jos nykytilanteessa yksi suurvalta luopuu kultakannasta, kaikki muutkin tekevät samoin, sillä ne ovat kaikki riippuvaisia toisistaan. Maailma on taloudellisessa mielessä niin keskinäisesti riippuvainen, että hyödykkeiden hinnan määrää pakostakin vähiten suotuisissa oloissa toimiva tuottaja, mikä tarkoittaa kilpailutilanteessa sitä, että elintaso lähtee syöksykierteeseen. Tullimaksuilla tämä on estettävissä, mutta siitä maksetaan kova hinta. Syöksykierre vaikuttaa elintasoon, henkilökohtaisiin vapauksiin, verotukseen, tulleihin, tuontiin ja vientiin, puolustuspolitiikkaan ja moraalinormeihin. Vähiten suotuisissa oloissa elävällä ja alimman kulttuuritason omaavalla kansakunnalla alkaa olla määräävä vaikutus kaikkiin muihin kansakuntiin.
Amerikan elintason säilymisen ainoa toivo on sen jakaminen mahdollisimman monen muun kansan kanssa. Jos yksi voimakas kansakunta on moraaliltaan heikko, oman moraalimme tason ylläpitäminen maksaa meille paljon enemmän. Kansakunta, joka haluaisi itsekkäästi säilyttää omat korkeat norminsa, on väistämättä ne menettävä. Huomataan, että jokaisella rajatulla maailman alueella hallitus on ennen pitkää vähin erin ajautuva kohti sen alimman ja primitiivisimmän hallituksen tasoa, jonka olemassaolo sallitaan. Tarvitaan vain yksi yhteisön piirissä puuhasteleva rikollinen ja alamittainen henkilö, ja hän ehtii turmella kymmeniä hyvää tarkoittavia nuoria. Demokratioiden täytyy itsepuolustuksen nimissä viedä muihin maihin elämää, vapautta ja hyvinvoinnin tavoittelua.
Onko joku joskus kuullut puolueettomuudesta oikean ja väärän välillä? Miten voisi olla puolueeton taistelussa hyvän ja pahan välillä? Kaikissa ihanteiden välisissä taisteluissa puolueettomuus merkitsee itsemurhaa. Puolueettomuus tarkoittaa sitä, että vihollisella on vapaus tyrmätä teistä yksi toisensa perään. Paikallishallinnon piirissä sheriffi voi laittomuuden käydessä liian rankaksi ottaa mieleisensä määrän kansalaisia apulaisikseen, mutta tällainen menettely ei toimi kansallisella tasolla. Vain kansainvälisyyden keinoin päästään samaan tilanteeseen.
Rehellinen mies ei voi olla luottamuksellisesti tekemisissä roistojen kanssa. Rehelliset valtakunnat pitävät sanansa ja noudattavat tekemiään valtiosopimuksia. Rehellinen hallinto ei solmi valtiosopimuksia epärehellisen naapurin kanssa. Epärehelliset solmivat sopimuksen vain voittaakseen aikaa seuraavan saalistusretkensä valmisteluun. Puolueettomuusfarssin lopettaminen on sodan laittomaksi julistamisen edellytys. On epämoraalista ja pelkurimaista, jos lainkuuliainen kansalaisryhmä seisoo sivussa katsoen päältä, kun jonkun heidän kaltaisensa kimppuun käydään, hänet mukiloidaan ja ryöstetään. Kansakunnan moraalin ollessa yhtä välinpitämätöntä kansakunta on matkalla kohti itsemurhaa. Mitä pitäisi sanoa sellaisista kristillisistä kansakunnista, jotka seisovat itsetyytyväisinä sivussa, kun maailman gangsterit rökittävät ja ryöväävät sivistynyttä maailmaa pikkulapsia murhaten ja heitä nälkään näännyttäen. Älköön sellainen koskaan enää toistuko!
Ranskan vallankumous nousi korkeuksiinsa kamppaillessaan henkilökohtaisen vapauden puolesta; Amerikan vallankumous kamppaillessaan kansallisen riippumattomuuden puolesta. Vakava virhe tehtiin siinä, että riippumattomuuden henki sekoitettiin itsemääräämisen oppiin. Tähän kömmähdykseen syyllistyi Yhdysvaltain presidentti (*5), kun nimenomaan itsemääräämisoikeuden estämiseksi käydystä sisällissodasta oli kulunut vasta viisikymmentä vuotta. Pienillä valtioilla voi olla itsemääräämisoikeutta yhtä vähän kuin kullakin osavaltiolla on täysimääräistä suvereniteettia. Jos etelävaltioiden olisi sallittu erota Yhdysvalloista, jokainen muu harhapoluille eksynyt valtioryhmä voisi erota samalla tavalla ja perustaa oman hallituksensa. Lopputuloksena olisi liittovaltion hajoaminen. Luopuessaan liittovaltion myötä koituvasta vahvuudesta eroava osavaltio altistuisi jonkin toisen ja vahvemman valtion juonitteluille ja aggressiivisuudelle. Rooman valtakunta sortui juuri tällaiseen pirstaloitumiseen.
Jokainen osavaltio on suvereeni kaikissa osavaltiota koskevissa asioissa, mutta yleisvaltakunnallisissa asioissa suvereniteetti kuuluu liittohallitukselle. Rauha voi nojautua vain laillisuuteen. Ajatus siitä, että jokaisella pikkuvaltiolla on itsemääräämisoikeus, johtaa vain teolliseen halvaantumiseen ja sosiaaliseen helvettiin. Kansainvälisyys on kansallisen juonittelun vastalääke.
Riippumattomuutta ei voi postuloida kohtaamatta keskinäisen riippuvuuden käsitettä. Yhdeksän kansakuntaa kymmenestä voi nauttia taloudellisesta riippumattomuudesta vain elintasoaan radikaalisti alentamalla. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto, maailman kaksi mahtavinta valtiota, eivät ole taloudellisesti riippumattomia. Ihmiset syntyvät täysin riippuvaisina. Ei ole lasta, joka ei pyrkisi riippumattomuuteen, mutta varttuessaan lapsi oppii, että todellisuus on keskinäistä riippuvuutta. Täysimääräisen riippumattomuuden käsite on harha. Elämään kuuluu riippuvuutta, riippumattomuutta ja keskinäistä riippuvuutta.
Vähäväkisille kansakunnille ensimmäisen maailmansodan jälkeen myönnetty itsemääräämiseen perustuva täysimääräinen riippumattomuus ei tuonut niille turvallisuutta. Ne olivat epävarmoja, epäluuloisia, ja niitä kiusasi turvattomuuden tunne. Sekä yksilöiden että kansakuntien täytyy oppia keskinäisen riippuvuuden läksyt. Pyrkimys päästä täyteen taloudelliseen riippumattomuuteen johtaa ylituotantoon, sekasortoiseen jakelujärjestelmään, työttömyyteen ja taloudelliseen lamaan. Ei sen paremmin yhdellä valtiolla kuin pienellä valtioryhmälläkään ole mitään toivoa pääsystä nauttimaan täydestä ja riippumattomasta taloudellisesta vapaudesta.
Hengellisessä maailmassa ”ihminen ei elä itsellensä”. Yhtä vähän voi kansakunta elää itsellensä. Valtio, joka pyrkii taloudelliseen vapauteen, ajautuu vääjäämättä – ja kaiken lisäksi nopeasti – totalitarismiin. Fasismi ja natsismi ovat tuloksena pyrkimyksestä taloudelliseen vapauteen – esteettömään vapauteen, pakottomaan vapauteen. Kenraali Tšiang Kai-šek(*6) suhtautuu valtaan pitäen sitä vastuuna. Hän sanoo, ettei Kiina tule sodan jälkeen käyttämään rahtustakaan voimaansa naapureidensa heikentämiseen. Rehellisyys liike-elämässä ja altruismi hallintotyössä tuottavat hyvät osingot. Jos jätämme Englannin oman onnensa nojaan, Englanti liittoutuu Neuvostoliiton kanssa, joka on kyllin vahva pitämään yllä rauhaa. Jos hylkäämme Kiinan, Kiinan kommunistit eivät viivyttele liittäessään voimansa Neuvostoliiton kommunistien voimaan.
Jos lyömme laimin velvollisuutemme, niin Kiinassa ja Neuvostoliitossa on paljon kommunismia. Jos niin käy, mikä meidät perii? Olisimme eristäytymiseen pyrkiessämme jatkuvasti puolustuskannalla. Sellainen olisi kalliimpaa kuin kansainvälisyys.
Meidän täytyy luopua kansallisesta suvereniteetista ja siirtyä kansainväliseen suvereniteettiin. Ajatelkaapa, miten suuressa määrin osavaltiot ovatkaan vapaita, kun niiden ei tarvitse kantaa huolta liittovaltiotasolle kuuluvista asioista. Samalla tavoin kansakunnilla olisi enemmän vapautta, jos olisi olemassa kansainvälinen hallitus huolehtimassa yleismaailmallisista asioista. On liian myöhäistä ryhtyä sellaiseen vasta sitten, kun tämä sota on ohitse. Itsenäisyysjulistuksessa sanotaan: ”Milloin hyvänsä jokin hallitus alkaa hävittää näitä päämääriä, elämää, vapautta ja hyvinvoinnin tavoittelua, silloin kansalla on oikeus vaihtaa hallitusta, syöstä se vallasta tai pystyttää uusi ja asettaa sen perustukset sellaiselle periaatteelle ja järjestää sen toimivalta sellaisella tavalla, joka kansalaisten mielestä tekee heidän turvallisuudestaan ja hyvinvoinnistaan todennäköisimmin totta.”
Nykymaailman kansakunnat ovat mitä suurimmassa määrin turvattomia ja onnettomia. Nationalismi on kuolinvuoteellaan. Rajoittamaton suvereniteetti on henkitoreissaan. On aika internationalismin syntyä. Noudattakoot sairaat kansakunnat Amerikan itsenäisyyden perustajien viisaita neuvoja. Oletteko valmiita nöyryyttämään nationalismianne riittävästi omaksuaksenne tervehenkisen internationalismin?
Diktaattorit julistavat: ”Voima on oikeutta.” Demokratiat uskovat: ”Oikeus on voimaa.” Maailma kärsii näistä erheistä ja suhteellisista totuuksista. Hengellisten asioiden ajamiseen ei saa soveltaa fyysistä voimankäyttöä, mutta aineelliset asiat vaativat fyysistä voimankäyttöä olemassaolon piirissä pysyäkseen. On täysin paikallaan perustaa kirkko ensimmäisen maailmansodan synnyttämän Kansainliiton ihanteille. Kun Kansainliitto kieltäytyi voimankäytöstä, se teki itsemurhan. Sota on laillinen realiteetti. Kun sitä ei käytetä laillisuuden turvana, sitä käytetään laillisuuden ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden vastustamiseen. Miten järjetöntä onkaan antaa kansainvälisten gangsterien ja rikollisten pitää maailmaa herruudessaan!
Erottakaa voimankäyttö aggression palveluksesta ja ottakaa se oikeudenmukaisuuteen perustuvan laillisuuden palvelukseen. Tunnuslauseenamme tulisi olla ”voimaan perustuva oikeus”. Kouluttakaa intomielisiä ristiretkeläisiä uurastamaan uuden järjestyksen puolesta. Kun kaksi valtiota on joutunut keskinäisiin vaikeuksiin, kumpikaan ei kykene oman aggressionsa arviointiin. Sellainen arviointi kuuluu kansainväliselle oikeusistuimelle. Aggressio on hyvästä, kun se suunnataan epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Hitler toteutti ensimmäisen aggressionsa julistaessaan, että ”oikeutta on kaikki, mikä on Saksan kansan intresseissä”. Tuolloin olisi ollut oikea aika iskeä. Oikeudenkäyttö on ryhmäfunktio.
Demokratia ei voi olla staattista. Rauha on dynaamista. Kun lainkuuliainen kansalainen on staattinen, silloin lainrikkoja on dynaaminen. Nykyiseen olemiseemme kuuluu, että voimme olla olemassa vain käymällä sotaa; sotaa, jota käydään kansainvälisen laillisuuden etujen mukaisesti. Sota on estettävissä vain välittömästi toimintavalmiiden kansainvälisten poliisivoimien toimin. Se, ettei kansainvälisiä poliisivoimia ole järjestetty, edistää vain kansainvälistä rikollisuutta. Kun ensimmäinen kansainvälinen sotavoima käy sitä tahoa vastaan, joka ensimmäisenä uskaltautuu rikkomaan kansainvälistä lakia, vasta silloin meillä on rauha.
Demokratiat ovat tottuneet katselemaan sivusta, kun paikalliset gangsterit tekevät rikoksiaan, mutta järkytyimme nähdessämme samaiset gangsterit hallitusten johdossa. Kauhistelimme laillisuutta, joka ei kaihda voimankäyttöä. Niinpä meillä on nyt maailma, jossa esiintyy voimankäyttöä ilman laillisuutta.
***
- Benito Mussolini (1883–1945), Italian fasistihallituksen johtaja ja diktaattori, Il Duce 1922–1943; PohjoisItalian neofasistihallituksen johtaja 1943–1945. Teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä.
- Adolf Hitler (1889–1945; alkujaan Adolf Schickelgruber), Saksan natsihallituksen johtaja, valtakunnankansleri, Führer vuodesta 1934. Saksa miehitti hänen johdollaan Reininmaan 1936, Itävallan 1938, Tshekkoslovakian sudeettialueet 1939; hyökkäsi Puolaan 1.9.1939, mistä alkoi toinen maailmansota. Solmi Neuvostoliiton kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen 23.8.1939; hyökkäsi Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Teki itsemurhan toukokuussa 1945.
- Hidaki Tojo (1890–1956), Japanin sota- ja sisäministeri ja pääesikunnan päällikkö; Japanin sotilasdiktaattori. Aloitti sodan Yhdysvaltoja vastaan 7.12.1941. Tuomittiin sotarikollisena ja teloitettiin 1956.
- Myönnytyspolitiikka (appeasement) oli Ison-Britannian pääministerin Neville Chamberlainin (pääministerinä 1937–1940) noudattama periaate suhteessa natsiSaksaan ja fasistiseen Italiaan. Hän solmi Hitlerin kanssa 30.9.1938 Münchenin sopimuksen, jonka mukaan Saksalle luovutettiin Tshekkoslovakian nk. sudeettialueet Euroopan rauhan takeena. Hitler kuitenkin valloitti sudeettialueet 15.3.1939 ja piti Münchenin sopimusta ”paperipalana”.
- Kyseinen presidentti lienee T. Woodrow Wilson (presidenttinä 1913–1921 eli 50 vuotta sisällissodan päättymisen jälkeen). Pariisin rauhanneuvotteluissa ensimmäisen maailmansodan (elokuu 1914– marraskuu 1918) jälkeen v. 1919 Wilson ajoi menestyksellisesti ”pienten maiden” asiaa ja piirrätti Euroopan poliittisen kartan uudelleen. Wilson oli muiden yhdysvaltalaispoliitikkojen tavoin aluksi tiukka eristäytymispolitiikan kannattaja, ja hän teki kaikkensa pitääkseen Yhdysvallat maailmansodan ulkopuolella, muun muassa ankarasti Britanniaa siitä arvostellen, että tämä piti hallussaan merien herruutta. Wilson solmi Saksan kanssa sopimuksen, jonka mukaan Saksa lopettaa sukellusvenesodan Atlantilla. Britannia kielsi kaiken meriliikenteen ja tavarain viennin ja tuonnin Saksaan ja Saksasta ja valvoi kieltoa pysäyttämällä ja tarkastamalla myös yhdysvaltalaiset laivat. Yhdysvallat liittyi sotaan vasta huhtikuun alkupäivinä 1917 Saksan aloitettua uudelleen rajoittamattoman sukellusvenesodan. Wilson totesi Saksan hallituksen menettelyn osoittavan, että sen olemassaolo demokraattisten kansakuntien rinnalla on turvallisuussyistä mahdotonta. Wilson huolehti siitä, että Yhdysvaltain osallistuminen sotaan oli aktiivista ja tehokasta. Sodan päätyttyä Wilson julkisti 14-kohtaisen rauhanohjelmansa, johon sisältyi muun muassa vaatimus Kansainliiton perustamisesta. Kansainliitto toimisi kansainvälisten kriisien ratkaisijana turvautuen sodankäynnin oikeusprosessiin ja määräten tarpeen vaatiessa laillisia sanktioita. Wilson osallistui itse Pariisin rauhanneuvotteluihin, mutta ei saanut Yhdysvaltain kongressia ratifioimaan Versailles’n rauhaa. Hänen ajatuksensa muuttuivat sodan myötä niin, että ne olivat varsin lähellä tässä keskiväliolentojen viestissä esitettyjä näkemyksiä. Virkakautensa viimeiset vuodet (1920–1921) Wilson oli katkera, sairas mies, joka ei saanut enää ketään puolelleen. Hänen jälkeensä Yhdysvallat omaksui uudelleen eristäytymispolitiikan, josta se irtautui vasta Japanin hyökättyä 7.12.1941 Pearl Harbouriin ja tuhottua Yhdysvaltain sotalaivaston lähes kokonaan.
- Tšiang Kai-šek (1887–1975), kiinalainen kenraali ja poliitikko, Kuomintangin armeijan ylipäällikkö; taisteli kommunisteja vastaan 1926–1949; vetäytyi Taiwanille perustaen sinne Kiinan tasavallan, jonka presidenttinä hän toimi kuolemaansa asti.